TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU

Juhani Viitala on kutsuttu Suomen Saneeraustalo Oy:n toimitusjohtajaksi 1.12.2020 alkaen. Hän on aiemmin toiminut yrityksen yhtiön osakkaana ja työpäällikkönä.

 

Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja ja osakas Pentti Myllymäki siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi ja johdon neuvonantajaksi.

 

Suomen Saneeraustalo kiittää Pentti Myllymäkeä hänen pitkäjänteisestä, uutterasta työstä ja periksiantamattomasta asenteesta, joiden avulla yritys on saavuttanut nykyisen asemansa markkinassa.

 

Pentti Myllymäki toteaa: ”Minulla on 40 vuoden yrittäjäura takanani, joista 22 vuotta julkisivusaneerauksen parissa. Kiitollisena kaikista kokemuksista ja aikaansaannoksista yrittäjäurallani voin nyt luottavaisin mielin luovuttaa valtikan Juhanille, joka yhdessä osaavan porukan kanssa vie yritystä eteenpäin. Jatkan mielelläni työskentelyä hallituksen puheenjohtajan tehtävissä ja johdon sparraajana. Kiitän pitkäaikaisia uskollisia työntekijöitä, osakkaita, yhteistyökumppaneita ja asiakkaita erinomaisesta yhteistyöstä ja olen vakuuttunut, että yritys kasvaa ja menestyy uuden toimitusjohtajan ja kokeneen henkilöstömme avulla.”

 

”Meillä on Pentin kanssa takanamme pitkä yhteinen polku ja haluan kiittää saamastani mahdollisuudesta hypätä Saneeraustalon ruoriin. Tästä on hyvä jatkaa ja viedä yritystä eteenpäin”, kertoo Juhani Viitala, Suomen Saneeraustalo Oy:n uusi toimitusjohtaja ja osakas.

Juhani Viitala

Pentti Myllymäki

© 2020 Suomen Saneeraustalo Oy

Puh. 040 620 6662 • toimisto@saneeraustalo.fi • Itäinen Valkoisenlähteentie 14 B, 01380 Vantaa • Y-tunnus 2712583-1